Kirjaudu
Jäsennumero:
Salasana:
Salasana unohtunut?

Uutiset

11.04.2005 klo: 13:17
Bluesin tiedotustilaisuuden antia
Espoolainen toimintamalli

Blues lanseerasi uuden "Espoolaisen toimintamallin", joka pitää sisällään toiminnan laajentamista sekä junioreihin, että myös Mestisseurojen suuntaan. Omien junioreiden mahdollisuutta nousta liigarinkiin pyritään helpottamaan. Konkreettisin muutos lienee se, että Summanen ja Holtari vastaavat pelaajistosta C-junioreista lähtien. Lisäksi he tulevat toimimaan yhteistyössä Kasvattajaseurojen junioripäälliköiden kanssa tarkoituksen luoda uraansa aloittaville junioreille mahdollisimman hyvät olosuhteet ja mahdollisuudet kehittyä niin pitkälle kuin rahkeet ja kiinnostus riittävät. Tämä työ on jo aloitettu ja siitä esimerkkinä Jouko Lintunen mainitsi vuonna -90 syntyneiden pelaajien valinnan tulevan kauden C-junioreiden joukkueeseen sekä maalivahtivalmentaja Jukka Ropposen kesällä aloittavan maalivahtikoulutusohjelman. Kasvattajaseurat mukaanlukien Espoon mallia on toteuttamassa noin 2000 ihmistä, joiden Raimo Summanen kehui olevan innokkaimpia, mitä hän on jääkiekkouransa aikana nähnyt.

Junioritoiminnan lisäksi yhteistyötä Mestisseurojen kanssa on tarkoitus parantaa. Farmisopimusta ei ole odotettavissa, vaan Blues pyrkii löytämään junioreista ulos kasvaville pelaajille peliaikaa mestistasolta sen mukaan millä joukkueella on eniten tarjottavaa pelaajalle (valmennus ja peliaika ja vastuu). Juniorijoukkueiden valmunnuksen tasoa tullaan nostamaan. Omaan juniorituotantoon panostamisen Lintunen sanoi olevan Bluesin vastaus liigan kustannustason kohoamiseen. Tuloksia tässä työssä odotetaan parin, kolmen vuoden päästä.

Liigajoukkue kaudella 2005-06

VALMENTAJAT:
Kari Heikkilä Vastuuvalmentaja
Petri Matikainen valmentaja
Janne Vikeväinen valmentaja + joukkueenjohtja
Jukka Ropponen maalivahtivalmentaja

PELAAJAT

Hyökkääjät:
Olli Ahonen -07
Markku Hurme -07
Jarkko A. Immonen
Kari Kalto
Ladislav Kohn -07
Niko Nieminen
Lauri Tukonen
Joni Töykkälä
Joakim Eriksson -07
Timo Hirvonen -07
Mikko Lehtonen
Teemu Riihijärvi
Jaakko Uhlbäck -07

Puolustajat:
Kari Haakana
Janne Jalasvaara
Arto Laatikainen
Tero Määttä
Tuomas Eskelinen -07
Juha Gustafsson


Maalivahtitilanne on vielä auki. Holtarin mukaan se on tärkein työsarka seuraavien parin viikona aikana. Katseet on suunnattu vahvimmin Pohjois-Amerikkaan.

Kuvia:


Kari Heikkilä Nelosen haastattelussa



Petri Matikainen



Janne Vikeväinen



Raimo Summanen



Joakim Eriksson
Linkki: www.blues.fi

Muut kategorian uutiset: