Uutiset
Espoolaisten Megamatka Kouvolaan 24.1. - INFO
Pitkään odotettu lauantai 24.1. on nyt ihan oven takana. Alla on lähtijöille lyhyt info reissusta.
Kannattajayhdistyksen bussit lähtevät Espoo Metro Areenalta klo 13.30. Olethan ajoissa paikalla, mielellään viimeistään noin 13.20, jotta lähdöstä tulee sujuva.
Matkaan on mahdollista hypätä myös Sellon 4Chiefs Saloonin luota. Saluuna on myös kiva etkopaikka - sieltä on myös mahdollista ostaa mukaan kannattajien omia virvokkeita. Bussit ovat noin klo 13.45 Sellolla 4Chiefsin edessä olevalla bussien parkkialueella. Meidän työtä helpottaa, jos ilmoitat etukäteen, mikäli olet tulossa kyytiin vasta Leppävaarasta. Bussista myöhästyneitä ei ole mahdollista odotella (ole siis ajoissa!), mutta mikäli aikataulujen kanssa tulee yllättäviä haasteita, viesti matkaluuriin riittävällä varoajalla voi mahdollisesti pelastaa tilanteen.
Bussijako on tehty etukäteen. Voit kysyä paikan päällä yhdistyksen edustajilta, mihin bussiin paikkasi on osoitettu. Jos et tunnista edustajaa, vinkkinä voisi sanoa, että hänellä on todennäköisesti jonkinlainen paperinivaska käsissään ja pyörii siinä bussien ulkopuolella. Bussijakoa ei mielellään ole mahdollista muuttaa, mutta mikäli olemme selkeästi tehneet jonkun virheen epähuomiossa (esimerkiksi kaveriporukasta yksi on eri bussissa muiden kanssa), mahdollisuutta paikan vaihtamiseen voi tulla kysymään yhdistyksen edustajilta. Päätöksen tekee aina yhdistyksen bussivastaavat.
Bussit ajavat Leppävaarasta suoraan Kouvolaan. Matkalla siis ei ole taukoja. Busseissa on vessa ja busseissa on mahdollista nauttia omia eväitä ja virvokkeita. Muistetaan kuitenkin pitää bussit siisteinä ja hoitaa roskat busseissa oleviin roskiksiin. Busseihin on mahdollista jättää tavaroita ottelun ajaksi - samat bussit odottavat meitä paluumatkalla.
Kun pääsemme perille Kouvolaan, odotetaan bussissa siihen asti kunnes saamme ohjeistuksen ja pääsyliput otteluun. Aikataulun pitäisi olla sellainen, että meillä on hyvin aikaa siirtyä busseilta halliin. Bussivastaavat voivat antaa tarkentavia ohjeita.
Kouvolassa liput ovat paikkanumeroituja, mutta meidän katsomossa ei noudateta numerointia. D1 ja tarvittava osa D2-katsomosta on seisoville kannattajille. Jos haluat istua, valitse paikkasi meille varatun alueen toisesta reunasta D3-katsomon puolelta.
Kotimatka alkaa heti ottelun jälkeen, kunhan olemme lopettaneet laulamisen ja pakanneet tavarat katsomoista kasaan. Kuljemme hallilta yhdessä takaisin busseille, joten mikään kiire lähteä säntäilemään ei ole - kerätään porukka vaan yhdessä kasaan ja mennään pois. Varmistathan, että muistat bussisi numeron, jotta palaat samalla bussilla kuin millä tulit.
Eli hieman normaalia isommasta porukasta huolimatta mennään kuten aina ennenkin - pidetään hauskaa sinikeltaiset värit ylpeästi esillä! Tehdään tästä meidän sinikeltainen päivä!
Muut kategorian uutiset: